Tapauksessa KKO 2009:81 korkein oikeus otti kantaa siihen, oliko kiinteistönvälitysliikkeellä välitystehtävän perusteella ollut selonottovelvollisuus vesi- ja lämpöjohtojen sekä viemäreiden kuntotutkimuksen sisällöstä sekä tiedonantovelvollisuus ostajalle tutkimuksesta ilmi käyvästä putkistojen uusimistarpeesta. Toisena kysymyksenä oli otettava kantaa siihen, syntyikö välitysliikkeelle korvausvastuu, jos sillä oli mainittu velvollisuus mutta se kuitenkin laiminlyötiin.
Eeva oli ostanut kiinteistövälittäjän välittämän kerrostalohuoneiston lokakuussa 2002. Kauppaa tehtäessä Eeva oli tutustunut isännöitsijäntodistukseen ja myyntiesitteeseen, joissa oli ollut merkintä tehdystä kuntotutkimuksesta, mutta havaintoja ja korjaustarpeita ei ollut tarkemmin selostettu. Toukokuussa 2005 yhtiökokouksessa oli tehty päätös putkiremontista. Eeva nosti kanteen, jossa hän vaati kiinteistönvälitysyritykseltä vahingonkorvausta ja korvausta asumishaitasta vedoten siihen, että kiinteistönvälittäjä oli laiminlyönyt antaa Eevalle tiedon odotettavissa olevasta putkiremontista.
Asia eteni korkeimpaan oikeuteen, joka aloitti oikeudellisen ongelman ratkaisemisen välitysliikkeen selonotto- ja tiedonantovelvollisuutta tarkastelemalla. Lainsäädännön perusteella korkein oikeus totesi, että välitysliikkeen velvollisuuksiin kuuluu hankkia ja antaa ostajalle kaikki kaupasta päättämiseen vaikuttavat asianmukaiset tiedot. Korkeimman oikeuden mukaan kuntotutkimuksesta ilmenee yleensä tietoja, jotka ovat olennaisia, ja näin ollen kuntotutkimuksesta tietoisen välittäjän on tutustuttava tutkimuksen sisältöön ja kerrottava tietoonsa tulleet seikat myös ostajaehdokkaille. Mikäli välittäjällä ei ole mahdollisuutta saada kuntotutkimusta käyttöönsä, hänen on ilmoitettava ostajille myös tietojen puutteellisuudesta.
Tässä tapauksessa välitysliike oli ollut tietoinen tehdystä kuntotutkimuksesta ja korkein oikeus totesikin, että kiinteistönvälittäjällä oli ollut velvollisuus ottaa selvää asunto-osakeyhtiössä tehdystä, isännöitsijäntodistuksessa ja myyntiesitteessäkin mainitusta kuntotutkimuksesta. Tämän lisäksi kiinteistönvälittäjällä oli ollut velvollisuus kertoa ostajaehdokkaalle kuntotutkimuksessa havaitusta putkistojen uusimistarpeesta huolimatta siitä, että asunto-osakeyhtiössä ei ollut vielä tehty putkiremonttia koskevia päätöksiä. Kun kiinteistönvälittäjä ei ollut toiminut edellä kuvatulla tavalla, välitysliikkeen suorituksessa oli virhe ja se oli velvoitettava suorittamaan Eevalle korvausta aiheutuneesta vahingosta.
Lue koko ratkaisu:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090081