Ostajat olivat ostaneet omistusasunnon rivitaloyhtiöstä heinäkuussa 2011. Asunto oli rakennettu 70-luvun alussa ja käsitti kolme huonetta, keittiön ja saunan. Kauppahinta oli noin 160.000 euroa. Myyjä oli ostanut asunnon kolme vuotta aikaisemmin ja sitä oli remontoitu pääosin hänen puolisonsa ja tämän isän toimesta. Asuntoa myytäessä myyjä oli mainostanut sen olevan erittäin hyvässä kunnossa.
Ostajien muutettua asuntoon heinäkuun lopulla, he havaitsivat hajuhaittoja ja muita oireita, jotka viittasivat kosteusongelmiin asunnossa. Ostajat olivat oireiden takia muuttaneet pois asunnosta jo kolmen kuukauden asumisen jälkeen ja palanneet sinne asunto-osakeyhtiön suorittaman remontin jälkeen keväällä 2012 Remontti ei ollut kuitenkaan poistanut ongelmia ja ostajat joutuivat muuttamaan pois lopullisesti alkuvuodesta 2013.
Ostajat nostivat asiassa kanteen käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus tuomitsi kaupan puretuksi. Käräjäoikeuden mukaan ostajat eivät voineet asua talossa ja korjauskustannusten kokonaiskustannuksista ei ollut täyttä varmuutta, jolloin muu lopputulos kuin kaupan purkaminen olisi kohtuutonta. Asiasta valitettiin hovioikeuteen. Myyjä vetosi valituksessaan mm. talon ikään, ostajien tarkastusvelvollisuuden laiminlyöntiin ja kyseenalaisti asunnosta pois muuttamisen tarpeellisuuden.
Hovioikeus oli yhtä mieltä käräjäoikeuden kanssa siitä, että asunnossa oli asuntokauppalaissa tarkoitettu virhe. Hovioikeus totesi myös, että ostajat olivat voineet luottaa myyjän antamiin tietoihin asunnon kunnosta ja heillä ei ollut erityistä syytä tarkastaa asunnon kuntoa sen tarkemmin.
Hovioikeus punnitsi tarkkaan sitä, tuliko tapauksessa kyseeseen hinnanalennus vai kaupan purku. Hinnanalennuksen puolesta puhuivat seuraavat seikat. Asunnon iän vuoksi korjauskustannuksia saattoi odottaa jo kaupantekohetkellä. Ostajien vastuulla oli vain osa korjauskustannuksista, koska asunto-osakeyhtiö vastaa sellaisista korjauskustannuksista, jotka syntyvät rakenteista olevista virheistä. Suoritetut korjaukset tulisivat myös pidentämään asunnon käyttöikää.
Toisaalta kaupan purkamisen puolesta puhuivat seuraavat seikat. Myyjä oli ollut tietoinen asunnon hajuhaitasta ja ei ollut kertonut siitä ostajille kaupanteon yhteydessä. Hän oli itse asiassa yrittänyt peittää hajuhaittaa ilmanraikastimilla. Asunnossa oli laajaa mikrobikasvustoa, vaikka se oli myyty erittäin hyväkuntoisena. Toinen ostajista ja ostajien tytär olivat saaneet terveydellisiä ongelmia asunnosta ja terveystarkastaja oli todennut asunnon asumiskelvottomaksi siitä aiheutuvien terveyshaittojen vuoksi. Asunnossa ilmenneet rakenteelliset virheet olivat olleet ostajille ennalta-arvaamattomia. Hovioikeus katsoi, että purkamisen puolesta puhuvat syyt olivat hinnanalennuksen puolesta puhuvia painavampia ja asiassa ei voitu pitää kohtuullisena muuta seurausta kuin kaupan purkamista. Kauppa tuomittiin purettavaksi.
Asuntokauppalain mukaan ostajalla on oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii asunnon virheen vuoksi, jollei myyjä osoita, ettei virhe johdu huolimattomuudesta hänen osaltaan. Tapauksessa myyjän puoliso ja isä olivat remontoineet taloa myyjän siellä asuessa. Käräjäoikeus ja hovioikeus totesivat, että tämän takia myyjän oletetaan tienneen asunnosta ilmenevistä ongelmista ennen kauppaa. Myyjä ei ollut osoittanut, ettei kaupan virhe johdu huolimattomuudesta hänen osaltaan. Näin ollen myyjä tuomittiin maksamaan myös vahingonkorvauksia ostajien ylimääräisistä asumiskuluista ja asian selvittelykuluista.
