Tapauksessa KKO 2001:27 korkein oikeus otti kantaa siihen, oliko kaupan yhteydessä sovitun viivästymisehdon sovittelulle perustetta.
Benita osti kiinteistön 485 000 markan hintaan. Kaupan yhteydessä sovittiin, että omistusoikeus siirtyy Benitalle heti, mutta hallintaoikeus vasta myöhemmin tiettynä päivänä. Lisäksi sovittiin, että mikäli hallinnan luovutus viivästyisi Benitasta riippumattomasta syystä, myyjät sitoutuvat suorittamaan Benitalle viivästymiskorvausta. Myös viivästymiskorvauksen määrän laskemisesta sovittiin.
Kaupan kohteena olleella kiinteistöllä asui myyjien äiti, joka ei suostunutkaan vapaaehtoisesti muuttamaan pois kiinteistöltä. Myyjien äiti saatiin muuttamaan pois vasta panemalla täytäntöön hovioikeuden tuomioon perustuva häätö. Tämä seikka viivästytti hallinnan luovuttamista 48 viikolla, mikä puolestaan johti siihen, että sovitun viivästymiskorvauksen määräksi tuli 154 000 markkaa.
Benita vaati oikeudessa edellä mainittua viivästymiskorvausta myyjiltä. Myyjät vetosivat kauppakirjan viivästymiskorvausehdon kohtuuttomuuteen ja siihen, että ehtoa pitäisi kohtuullistaa. Korkein oikeus siten keskittyi pohtimaan sekä sitä, oliko ehto ollut jo alun perin kohtuuton että sitä, oliko ehdon soveltaminen johtanut kohtuuttomuuteen. Korkein oikeus toi esiin, että tilanteessa oli käsillä sekä sovittelua puoltavia että sitä vastaan puhuvia seikkoja. Kokonaisharkinnan jälkeen korkein oikeus lausui, että vaihtoehtoja punnittaessa ”viivästymiskorvauksen korkeasta määrästä huolimatta sovittelua vastaan puhuvat seikat ovat painavampia erityisesti, kun otetaan huomioon viivästymisehdon hyväksyttävä tarkoitus ja myyjien hyvä mahdollisuudet sekä ennakoida että rajoittaa viivästymiskorvausta”. Näin ollen viivästymisehdon sovittelulle ei ollut perusteita ja myyjät olivat velvollisia maksamaan viivästymiskorvauksen Benitalle.
Lue koko ratkaisu:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2001/20010027
