Ostajat olivat ostaneet kodikseen kahden hehtaarin kokoisen kiinteistön, jolla sijaitsi 1960-luvun alussa valmistunut omakotitalo. Myyjä oli omistanut kiinteistön vuodesta 2003 lähtien, mutta ei ollut itse asunut siellä omistusaikanaan. Kauppahinta oli ollut 140.000 euroa. Taloa oli kaupattaessa markkinoitu tyydyttäväkuntoisena ja remontoitavana. Kaupan tekemisen jälkeen ostajat totesivat talon olevan huomattavasti huonommassa kunnossa kuin he olivat alun perin olettaneet. He nostivat asiasta kanteen käräjäoikeuteen vaatien vahingonkorvausta tai toissijaisesti hinnanalennusta 85.000 euroa.
Kanteessa vaadittiin vahingonkorvausta yhteensä seitsemän eri virhekohdan perusteella: eteisen ja alakerran WC:ssä oli rakenne ja lahovaurioita, kellari oli eristetty huonosti ja sen eristysvillat olivat homehtuneet, yläpohjan purueristeessä oli kosteusvaurioita, vesikatto edellytti kokonaan uusimista, savupiippu oli rapautunut, yläkerran lattia ja kannatinparrut olivat lahonneet sekä yläkerran WC:n runko- ja eristysmateriaali oli huonon rakentamisen takia kauttaaltaan homeessa. Käräjäoikeus tarkasteli jokaista kohtaa erikseen, arvioiden oliko väitetty virhe olemassa, oliko virhe myyjän tai ostajien tiedossa ja oliko ostajilla syytä ulottaa tarkastusvelvollisuutensa tavallista pidemmälle virheen kohdalla.
Eteisen ja alakerran WC:n lattian kosteusongelmien kohdalla myyjä oli tehnyt korjauksia koskien ongelmakohtia. Myyjän olisi siis pitänyt olla tietoinen niistä. Hän ei ollut kuitenkaan kertonut niiden koko laajuudesta ostajille. Talon savupiipun todettiin olevan siten rapautunut, että siitä oli tullut paloturvallisuusriski. Myyjä oli tästä tiennyt ja jättänyt asiasta ostajille kertomatta. Yläkerran lattian osalta kosteusvaurioiden olemassaolo todettiin eristeen, mutta ei kannatinparrujen kohdalla. Myyjä on ollut tietoinen yläkerrassa sattuneesta vesivahingosta ja yrittänyt sitä myös korjailla. Hän ei ollut kuitenkaan maininnut asiasta ostajille kauppaa tehtäessä ja näin antanut harhaanjohtavia tietoja ostajille.
Yläkerran WC:n rakennusvaurion kohdalla käräjäoikeus totesi, että kyseessä oli salainen virhe, mutta koska ostajien alkuperäinen tarkoitus oli remontoida talo tältä osin, ei kiinteistö tältä osin poikennut siitä mitä siltä voitiin odottaa. Kellarin ja vesikaton ei todettu poikkeavan merkittävästi siitä mitä myydyn kaltaiselta kiinteistöltä voitiin olettaa. Yläpohjan osalta käräjäoikeus totesi, että siellä oli laho- ja mikrobivaurioita. Yläpohjassa oli kuitenkin havaittavissa kosteuden aiheuttama jälki, jonka voitiin olettaa johtuvan kosteusvauriosta. Ostajilla oli näin tavallista suurempi tarkastusvelvollisuus koskien yläpohjaa ja tämän laiminlyönti tarkoitti sitä, että he menettivät oikeuden vedota virheeseen.
Eteisen ja alakerran WC:n lattian rakenne- ja lahovauriot, savupiipun rapautuminen ja yläkerran lattian eristeen kosteusvauriot katsottiin siis sellaisiksi, joista voitiin myöntää vahingonkorvausta. Vahingonkorvauksien määräksi tuomittiin 16.000 euroa. Lisäksi virheiden tutkimuskustannuksista tuomittiin 500 euron vahingonkorvaukset ostajille. Osapuolet joutuivat pitämään oikeudenkäyntikulut omina vahinkoinaan, koska juttu oli päättynyt siten, että osa vaatimuksista hyväksyttiin ja osa hylättiin.
Asiasta valitettiin hovioikeuteen. Hovioikeus oli käräjäoikeuden kanssa yhtä mieltä kiinteistön virheistä esitetystä näytöstä. Hovioikeus päätyi myös kiinteistön virheiden vahingonkorvausvelvollisuuden osalta samaan lopputulokseen, mutta päätyi korottamaan tutkimuskustannuksista saatavia korvauksia 2.000 euroon.
