Näiltä sivuilta löydät tietoa home- ja rakennusvirheistä kiinteistö- ja asuntokaupoissa sekä niihin erikoistuneista asianajotoimistoista ja homekoiratutkijoista.

Vakuutuskorvauksen vaikutus hinnanalennusvaatimukseen (KKO 2000/18)

Tapauksessa KKO 2000:18 korkein oikeus otti kantaa siihen, mikä oli vakuutuskorvauksen merkitys hinnanalennusasiassa.

Martti oli ostanut omakotitalokiinteistön ja kaksi vuotta kaupan jälkeen pesuhuoneessa oli huomattu kosteusvaurio. Martti vaati oikeudessa hinnanalennusta salaisen virheen perusteella. Hinnanalennuksen määrä oli laskettu siten, että siinä oli huomioitu mm. korjauskustannukset ja tasonparannus. Alempien oikeusasteiden tavoin myös korkein oikeus totesi, että hinnanalennusvaatimus oli sinällään oikeusperiaatteiden mukainen. Korkein oikeus kiinnitti kuitenkin huomionsa siihen, että kosteusvaurion korjauskustannukset oli jo korvattu Martille hänen kotivakuutuksestaan.

Vakuutuskorvauksen merkitystä hinnanalennusasiassa pohtiessaan korkein oikeus toi esiin yleisen periaatteen, jonka mukaan sillä, joka on saanut korvauksen vahingostaan vahinkovakuutuksesta, ei ole enää oikeutta saada korvausta samasta vahingosta siitä vastuussa olevalta. Korkein oikeus katsoi, että samaa periaatetta oli sovellettava myös hinnanalennusasiassa. Näin ollen Martilla ei ollut enää oikeutta saada hinnanalennusta kiinteistön myyjiltä.

Lue koko ratkaisu:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2000/20000018