Tapauksessa KKO 2009:81 korkein oikeus otti kantaa siihen, oliko elinkeinonharjoittajien väliseen liikekiinteistöä koskevaan kauppakirjaan sisältyvä vastuunrajoitusehto sitova.
Yhdistys oli vuonna 2002 ostanut kiinteistön, jonka kauppahinta oli 730 000 euroa. Kauppakirjaan oli otettu vastuunrajoitusehto, jonka mukaan yhdistys otti vastattavakseen kaikista mahdollisista rakennuksen korjaamisessa tai purkamisessa tarvittavista toimenpiteistä ja näistä aiheutuvista kustannuksista siitä huolimatta, oliko niitä huomioitu kustannusarviossa ja olivatko ne olleet kaupantekohetkellä mahdollisesti piileviä tai oliko niillä terveydelle tai ympäristölle haitallisia vaikutuksia. Vastuunrajoitusehtoa oli otettu huomioon kauppahintaa alentavana tekijänä.
Kaupanteon jälkeen rakennuksessa oli havaittu muun muassa merkittäviä vikoja alapohjassa sekä vakavia sisäilmaongelmia. Yhdistys nosti kanteen vaatien hinnanalennusta ja vahingonkorvausta vedoten siihen, että laatuvirheen vuoksi kaupan kohde ei vastannut sitä, mitä oli sovittu. Lisäksi yhdistys katsoi, että vastuunrajoitusehto ei poistanut myyjän vastuuta, koska se ei ollut riittävän yksilöity. Asian tultua korkeimman oikeuden ratkaistavaksi tuomioistuin totesi, että maakaaren mukaisista oikeuksista ja velvoitteista oli mahdollista poiketa sopimuksella. Ostajan oikeuksia oli kuitenkin mahdollista rajoittaa vain sopimalla yksilöidysti siitä, millä tavalla hänen asemansa poikkeaa laissa säädetystä. Korkein oikeus katsoi, että vastuunrajoitus ehto oli sanamuodoltaan yksiselitteinen ja selvä. Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että kaupan osapuolet olivat elinkeinonharjoittajia, joilla oli ollut apunaan erilaisia asiantuntijoita ja joiden keskinäinen asema oli näin ollen ollut tasapuolinen. Lisäksi korkein oikeus totesi, että yhdistys oli tuntenut kiinteistön jo ennalta, sillä se oli ollut siinä vuokralaisena jo lähes vuosikymmenen ajan. Yhdistyksen olisi korkeimman oikeuden kannan mukaan pitänyt kiinteistöstä annettujen tietojen ja sen iän vuoksi pitää ymmärtää ja todennäköisenä, että rakennuksessa olisi virheitä ja korjaustarpeita.
Asiassa esiin tulleiden seikkojen perusteella korkein oikeus tuli siihen johtopäätökseen, että yhdistys oli kauppakirjan allekirjoittaessaan ottanut tietoisen riskin eikä vastuunrajoituslausekkeen vaikutusta voitu pitää yhdistyksen kannalta yllättävänä ja kohtuuttomana. Vastuunrajoitusehto oli siten sitova ja yhdistyksen hinnanalennus- ja vahingonkorvausvaatimuksen perusteettomia.
Lue koko ratkaisu:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2012/20120072
