Eikös tämä ole normaali mummolan tuoksu, samanlainen mikä oli lapsuudessa kotipaikalla? sanoi, perheen isä, kun vaimo ihmetteli vaatteiden outoa hajua yhteisellä lomamatkalla. Onhan se, mutta miksi emme ole havainneet hajua kotona? sanoi vaimo ja jatkoi, että myös sisko on maininnut jostain kummallisesta imelästä, tunkkaisesta hajusta omissa vaatteissaan käydessään kylässä meillä viime kerralla.
Reissun jälkeen perheen äiti ottaa kuitenkin yhteyttä homekoirayrittäjään. Homekoira käy paikanpäällä viikonloppuna ja tekee karmeita löytöjä. Koira ilmaisee viisi kohtaa talossa: uunin kohdalla, väliseinän juuressa, molemmilla puolilla talon ulkoseiniä sekä kellariin johtavan oven vierellä. Koiran käynnin jälkeen perheessä iskee paniikki – meidän rakas ja juuri ostettu unelmakoti on homeessa. Tämänhän piti olla juuri remontoitu ja tyylillä sisustettu, kuten kiinteistövälittäjä ja myyjä lupailivat.
Maanantaina aamulla jo ennen kahdeksaa soi rakennusterveysasiantuntijalla puhelin ja soittajan äänessä kuulee, että huoli on kova – sortuvatko kaikki unelmat? Mitä voidaan tehdä? Miten? Kuka maksaa? Mitä, pitääkö tutkia taloa, tehdä jopa reikiä? Kysymyksiä riittää. Tilanne saadaan rauhoitettua asiantuntijan toimesta, ja asiantuntijan kanssa sovitaan tarkemmista kuntotutkimuksista talossa.
Mitä talosta sitten löytyikään? Unelmien rintamiestalo on kaksi vuotta sitten ”täydellisesti” remontoitu, kaikki sisä- ja ulkopinnat ovat uusia, mutta talossa haisee imelälle, tunkkaiselle ja osin maakellarimaiselle hajulle, joka asiantuntijan mielestä viittaa talon rakenteissa olevaan vakavaan homevaurioon. Kuntotutkimuksissa selviää, että talon alla olevan ryömintätilan tuuletusluukut ovat kiinni ja osa niistä oli ummistettu levyrakenteilla korjausten yhteydessä. Maaperä talon alla haisee homeelle, siinä on kosteaa hiekkaa ja syvimmissä koloissa on vesimärkää maata, turvetta ja multaa sekä kolme kantoa. Vaalea nukkakerros hiekan ja betonisokkelin sisäpinnassa näyttää homekasvustolle, lattian alapinnan laudat ovat osin karvaisessa homekasvustossa ja osin pehmeitä sekä paikoitellen lahoja. Ulkoseinän alaosan tutkimuksissa selviää, että puu- ja lämmöneristerakenteet ovat home- ja kosteusvaurioituneita, vanhat sahanpurukerrokset haisevat ja pahvikerrokset ovat tummuneita. Asiantuntijan mukaan korjaustarvetta on koko lattiarakenteen osalta ja ulkoseinien alaosissa sekä kellarin seinärakenteissa. Ilmeni, että myyjä oli remontoinut kaikkia pintoja, mutta jättänyt uusimatta ja korjaamatta varsinaiset sahanpurueriste- ja tukirakenteet lattioiden ja seinärakenteiden alaosien osalta. Tuuletusluukut oli tukittu virheellisesti ja näin talon alustan tuulettuminen oli estetty lähes täysin.
Miksi asuntoon tuli sitten homeen haju? Tutkimuksessa voitiin osoittaa, että perhe hengitti talon alta tulevaa homeista ilmaa, joka pääsi kulkeutumaan ilmanvirran mukana ns. hengittävien rakenteiden kautta, kaikkien läpivientien juurista ja seinien ja lattioiden liitoksista sisäilmaan.
Tunnista riskirakenteet, puutu heti poikkeavaan hajuun sekä ryhdy selvittämään hajun aiheuttajia. Lisätietoja kosteusteknisesti riskialttiista rakenteista löytyy Ympäristöministeriön hometalkoot.fi sivustolta.
Talon alla ryömintätilassa homeisia puutavaroita ja kantoja (1). Lattian alapinta on kostea (2). Lattiarakennetta on yritetty tukea kyseenalaisella kivalatoumuksella (3). Ulkoseinän alaosa on lahovaurioitunut. Kuva otettu lattiaan tehdyn aukon kautta (4).